keskiviikko 28. maaliskuuta 2012


  Blogin kirjoittamisen innostus pääsi iskemään nytten kunnolla. Päätin aloittaa tekstin kirjoittamisen nyt omasta elämästäni ja siitä mitä mielestäni mielenkiintoista olen puuhaillut aina välistä. Kuvat ja videot jotka ovat itselleni tärkeitä ja jotka haluan jakaa tulen myös lisäämään tänne.

  Tulevaisuudessa mahdollisesti tulen kirjoittelemaan opiskeluvaihdon johdosta ja tietenkin lisäilen sitten kuvia tännekkin.

  Mutta joo. Asiaan sitten. Tänään tosiaan on 28.3.2012 ja päviä oli mukavan tyyni ja aurinkoinen. Tarkoituksena oli lisätä lennätyksestä jotain videota, mutta valitettavasti kameran teline ei kestänytkään lennätyksessä tullutta rasitusta, vaan hajosi ensimmäisessä nokkalaskussa.

 Tänään on myös kulunut hurjat kaksi viikkoa harjoittelusta. Jäi harmittamaan kyllä erittäin paljon se etten voinut jatkaa harjoittelua vielä toisella kuudella viikolla, vaan piti palata takaisin tänne "kylmään" pohjolaan, eli Tornioon. Harjoittelupaikkana toimi tosiaan Syötekeskus, Pikku-Syöte, ja jos jotakin hyvää äkkiseltään pittäisi sanoa, niin sanonpahan sen et ainakin työporukka Syötekeskuksella on aivan Mahtava, ja tietenkin isolla M:llä. Myös paikkana Pikku-Syöte saa paaaljon plussaa, mutta ehkä ainut miinus tulee itselleni sentakia kun ei ole autoa. Kulkuyhteydet Syötteellä kun ovat mitä ovat, niin oma auto olisi ollut must. Ja onkin must, jos sinne eksyy uudestaa harjoittelemaan. Harjoittelussa sain paljon uusia tuttavuuksia, ja jäihän sitä kyllä kaipaamaan muutamaa henkilöä, joiden kanssa oli aivan mahtava jutustella.
Ja kyllähän tuolla harjoittelun aikana tapahtu ja sattu vähän kaikkenlaista. Esim. Opettelin lautailemaan, ja kyllähän se vei sydämmen mukanaan, niin mukavaa ja jännää se kun sattuupi olemaan. Tietenkään ei passaa unohtaa pieniä onnettomuuksia mitkä tapahtui harjoittelun aikana, jotka nyt sattuvat olemaan oikean ranteen telominen sekä vasemman peukalon sijoiltaan lähtö. Mutta en kadu noitakaan asioita.

  Tänään on myös tullut alettua editoimaan kunnolla harjoittelussa kuvattuaja videoita eri laskutapahtumista, kuten esim. Forrest Camp 2012, mistä kylläkin jo löytyy valmis video. Tavoitteena olisi tehdä kuvista ja videoista joita tuli ite otettua ja tietenkin tuosta kypäräkameran matskusta jonkinlainen kooste päivän laskuista. Video saattaa olla ikuisuus projekti, mutta ainakin on jotakin tekemistä :)

En varmaankaan tule kirjoittamaan jokapäivä tänne asioita, ellei sitten tapahdu jotakin aivan mahdottoman siistiä ja jännää. Kuvia kylläkin saatan lisäillä useammin kuin tekstiä, sillä en tykkää niin paljoa kirjoittamisesta. Kuvaaminen on lähellä sydäntä ja siellä se tulee varmaankin, ja toivonmukaan pysymäänkin, pitkän aikaa.